4.1.2016

YLLÄS 2015

Reissu tehty ja hieno viikko takana! Lähdettiin 26.12. yöllä ajamaan kohti Yllästä ja oltiin iltapäivällä perillä. Illalla enää syötiin ja katottiin telkkaria. Asunto oli todella kiva ja aika meni nopeasti, mutta kaiken näköistä puuhailtiinkin siellä.



Oli ihanaa kun sai itse laittaa aamupalapöydän ja valmistaa just niitä ruokia mitä halusi ja sai tehdä kaiken omalla tavalla. Ensimmäisen aamun aamupala jonka jälkeen lähettiin heti rinteeseen. En ollut koskaan ennen lasketellut tai edes pitänyt laskettelumonoja jalassa joten vähän kyllä arvelutti mitä tulisi käymään mutta kaikki meni ihan hyvin :D
Aluksi meinasi epätoivo iskeä kun olo oli hutera ja kun kaatui niin kesti kauan päästä ylös. Kaikkein vaikeinta oli aluksi tajuta miten ne sukset saa kääntymään, mutta pikkuhiljaa aloin huomata että se jo vähän sujuukin enkä enää kaadu! Päätettiin suunnata gondolilla huipulle josta tulikin hienoja kuvia koska olimme ajoittaneet sinne menon juuri auringon aikaan.



Alun dramaattisia kaatumisia...:D


Huipulta pelotti tulla alas koska ne näyttivät alhaalta jo niin kovin korkeilta mutta jotenkin mä sieltäkin pääsin ehjin nahoin alas ja sitten mentiinkin uudestaan ylös. Ekana päivänä jo laskettelu alkoi sujua ihan hyvin ja vauhtikin koveni. Haluan kyllä ens talvenakin laskettelemaan!


Tiistaina käytiin lumikenkäilemässä...kokemus sekin mutta ei se nyt oikeen napannut vaikka kyllä meillä ihan hauskaa oli kun siellä seikkailtiin :D



Välillä oli myös ihanaa vaan rentoutua ja saatiin pari kertaa olla hetki kahdestaankin Henkan kanssa :)
Keskiviikkona sitten suuntasimmekin Leville laskettelemaan. Levillä oli ihan hirveä tuuli joka teki laskuolosuhteista vähän huonon. Oli kauhea sumu ja sitten lunta tuiskutti välillä niin että ei meinannut eteen nähdä mutta siitäkin selvittiin ja oli kivaa. Laskettelun jälkeen menimme vielä pariksi tunniksi Levin kylpylään joka oli ihan kiva paikka ja oli kiva päästä pitkästä aikaa uimaan!



Yhtenä iltana käytiin Jannikan kanssa hiihtämässä kun pojat kattos jäkistä. Aateltiin että se hiihtolatu tekisi jonkun lenkin mutta eipä tehnyt ja jouduttiin hiihtämään takasin se sama matka joka hiihdettiin aurinkotuvalle. Lisää kilometrejä tuli kun aateltiin ettiä vähän oikoreittiä mutta eipä löydetty. Loppujen lopuksi pojat haki meidät vähän matkan päästä asuntoa kun ei enää jaksettu :DD
Rankan hiihtolenkin jälkeen katottiin poikien kanssa peli loppuun ja sitten käytiin saunassa.
Katottiin lähes kaikki pelit Ylläksellä ja kävimme joka ilta saunassa. 
Uuden vuoden aattona Jannika ja Samuli meni jo aamulla rinteeseen mutta mä ja Henkka mentiin myöhemmin laskemaan. Uuden vuoden kunniaksi päätettiin mennä syömään Taigaan. Laskettelun jälkeen aloimme valmistautua iltaan, suunnitelmissa oli aloitella asunnolla ja siitä sitten siirtyä Taigaan. Taigaan menimme varmaan joskus yhdentoista aikoihin ja kahdeltatoista katsoimme raketit. Aste oli esiintymässä ja Jannikan kanssa me siellä tansittiin kun pojat meni omia menojaan. Vietettiin ilta kuitenkin yhdessä ja takaisin  asunnolle menimme joskus  yöllä.
Seuravaana päivänä emme sitten tehneetkään yhtään mitään vaan makoiltiin vain koko päivä ja mentiin nukkumaan. Seuraavana päivänä oli lähtö takaisin kotiin. Pakkasimme aamulla kaikki tavarat jonka jälkeen söimme ja sitten lähdimme takaisin kohti Saloa. Paluumatka meni paljon nopeammin ja rattoisammin kuin tulomatka ja kaikki meni hyvin. Olimme joskus puoli kuusi kotona. Olin sunnuntain Henkalla ja tulin tänään aamulla junalla kotiin.



 Lasketeltiin, lumikenkäiltiin, hiihdettiin, käytiin kävelemässä ja kuvailemassa sekä muutamissa kaupoissa. Vähän tuli myös herkuteltua viikon aikana mutta oli kyllä onnistunut viikko ja olis siellä voinut pidempäänkin ehkä olla!



-Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti