30.11.2015

ARKEA JA JUHLAA

Viimeinen kuukausi on mennyt ihan älyttömän nopeesti!! Viime aikoina on ollut vähän kiireistä mutta kaikkea kivaakin on ehtunyt tapahtua! Lähinnä oon ollut työssäoppimassa, jonka jälkeen on ollut treenejä ja töitä seka muita menoja. Arki on aika kiireistä ja viikonloppunakin riittää menoa mutta jollain tavalla tykkään tästä koska en jaksaisi vaan makoilla kotonakaan. 


Olin mukana Myllyn avajaisnäytöksissä kolme viikkoa sitten keskiviikkona sekä myös lauantaina. Näytökset on aina kivoja ja taas sanin tutustua vähän uusiinin ihmisiin. 
Kavereita oon nähnyt viimeksi halloweenina, mutta Jannikan ja Samulij kanssa sentään onneksi nähtiin yhtenä viikonloppuna kun olin Salossa. Seuraavana viikonloppuna oltiin Vaarin 70:llä! Pääsin vihdoin käyttämään mun uutta juhlamekkoa. Oltiin perjantai illalla koristelemassa paikkaa ja siitä tulikin ihan kivan näköinen. Juhlissa oli hyvää ruokaa ja kiva tunnelma. Sunnuntaina sitten meninkin taas katsomaan Henkan peliä Paimioon. Oon ollut nyt kattomassa muutamia pelejä ja ootan taas että aikataulut sopeisi yhteen että pääsisin katsomaan.


Pieni vilaus siitä mekosta ja vähän muitakin uusia vaatteita on tullut ostettua. Nyt päätin että on pakko olla ostamatta yhtäkään vaatetta ennen joulua ja säästää rahaa! Mulla tulee joka talvi sama vaatekriisi että tuntuu kun ei olisi mitään vaatteita vaikka olis just ostanutkin kaikkia uusia..

Viime viikolla sitten olikin kahdet pikkujoulut. Perjantaina oltiin Kivimäen matkailutilalla ja lauantaina Turussa Triviumissa. Lauantaina oli Modelpointin pikkujoulut. Paikka oli ihan törkeen upea ja Sari oli järjestänyt kyllä kaiken niin upeasti, iso kiitos! Höpöteltiin, syötiin, oltiin porealtaassa, tanssittiin yms. Juhlat olisi jatkuneet vielä Showroomiin, mutta mä lähin siinä kohtaa kotiin Henkan kyydillä kun mulla oli sunnuntaina treenit ja Henkalla peli Raisiossa. Treenien jälkeen ehtisin vielä ihan hetkeksi katsomaan peliä ja onneksi meninkin, PaiHa voitti taas! Pelistä suuntasinkin sitten Saloon yöksi ja tänään oon ehtinyt olemaan kotona, aika kivaa itseasiassa kun ei oo tarvinnut tehä mitään ihmeellistä!




Oli kyllä parhaat pikkujoulut ikinä!

Torstaina suuntana on Helsinki taas ihanien mallityttöjen kanssa, siitä lisää myöhemmin...!



-Jenna





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti